24.2.18

Novitan joulukalenterisukat 2017

Näiden sukkien ohje ilmestyi paloittain joulukuussa Novitan sivuille joulukalenterin hengessä. Itse kuitenkin myöhästyin aloituksesta pahasti ja omat sukkani aloitin vasta uudenvuoden aattona.

Lanka: Novita 7 veljestä (mulla sävy 522, ruusu)





Sukkia tehdessä poikkesin ohjeesta muutaman kerran. Esimerkiksi ensimmäisen kuvion valepalmikkoa tein hieman lyhyemmälti kuin ohjeessa ja seuraavasta pallerokuviosta jätin pari välikerrosta pois. Ohjeessa kantapää on ristiinvahvistettu ja pohdinkin pitäisikö mun vaihtaa se ihan tavalliseen. En jotenkin tykkää siitä miltä mun tekemä vahvistus näyttää, tietääkö kukaan kuuluuko sen näyttää tuolta? Teenköhän jotain väärin? Mitä olen kuvia nähnyt muiden tekemistä ristiinvahvistetuista kantapäistä, niin musta tuntuu että nostettujen silmukoiden tulisi korostua enemmän.


Neuloin sukkia suurella innolla, sillä ohje antoi mulle juuri sopivasti haastetta. Oon huomannu olevani käsitöiden suhteen usein melko kärsimätön, ja että tylsistyn helposti töihin joissa toistuu sama kaava pitkään. Näiden sukkien kanssa ei jäänyt aika pitkäksi! Ihan sormet syyhyten ajelin vuoden ekat päivät töistä kotiin neulomaan, hah :D Harvemmin innostun yhtä kovasti jostain käsityöstä niin kuin innostuin näistä. 

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti