12.9.16

Vauvanpeitto Chenille-tekniikalla + ohje

Tällä kertaa innostuin kokeilemaan chenille-tekniikkaa, jonka lopputuloksena on ihanan pehmeä ja käytössä yhä vain enemmän pehmenevä peitto. Tämän tekniikan ideana on ommella useita kangaskerroksia toisiinsa ja leikata tikkausten välistä kaikki muut kangaskerrokset paitsi alimmainen kangas. Koko höskä pestään pesukoneessa, jossa leikatut kankaat pörhistyvät ihanan pehmoiseksi kivan tuntuiseksi struktuuriksi.





Tekniikka on siis helppo, mutta ainakin isoina pintoina melko työläs. Teko koostuu seuraavista vaiheista:
  1. Aseta useita kangaskerroksia (4-6) päällekäin ja ompele kaikkien kangaskerrosten läpi tikkauksia noin sentin välein. Tikkaukset täytyy tehdä täysvinoon!
  2. Leikkaa saksilla kaikki paitsi alimmainen kangaskerros auki tikkausten väleistä. Tässä kohtaa saa olla hyvin tarkkana, ettei vaan leikkaa reikää alimmaiseen kankaaseen.
  3. Huolittele työn reunat esim. kanttaamalla, tai  jos teet esimerksi tyynynpäällistä, ompele se valmiiksi.
  4. Pese työ pesukoneessa, jolloin leikatut kankaat hieman rispaantuvat ja pehmenevät.
Omassa työssäni käytin puuvillakankaita, joista pilkullisen löysin Eurokankaasta ja muut kerrokset ovat vanhasta aluslakanasta. Tähän sopiikin juuri hyvin käyttää hieman kulahtaneet verhot tai vaikka pussilakanat. Pallokuvioisen kankaan lisäksi käytin viittä kangaskerrosta. Koska en ollut ennen kokeillut kyseistä tekniikkaa, päätin tehdä ensin mallitilkun, jolla kokeilin sopivaa tikkausväliä. Onneksi päätin, sillä alkuperäisellä suunnitelmalla olisi mennyt pieleen. Sopivaksi välimatkaksi tikkauksille osoittautui hieman alle sentti (8 mm). Luulen, että sentin väli olisi ollut tällä kangaskerroksilla optimaalisin, mutta päällimmäisen kankaan pallokuviointi antoi hieman rajoituksia, sillä en halunnut tikkausten kulkevan pallojen päältä.

Ylläolevassa kuvassa on mallitilkku, johon on jo tehty leikkaukset. Koitin vähän pörhentää hankaamalla sitä juuresharjalla. Jo tilkusta huomasi kuinka pehmeä peitosta on tulossa! 

Leikkasin kankaat kokoon 75x95 cm, asettelin ne päällekäin, kiinnitin nuppineuloilla ja aloitin tikkaukset. Tikkaaminen olisi ehkä kannattanut aloittaa keskeltä, mutta minä uhmasin neuvoja ja aloitin nurkasta (ja hyvin meni). En myöskään malttamattomana jaksanut tikata ensin koko peittoa vaan jo muutamien tikkirivistöjen jälkeen otin sakset käteen ja aloin leikata kangaskerroksia.

Loputtomalta tuntuneiden tikkausten ja leikkaamisten jälkeen pyöristin kulmia hieman ja ompelin vielä kanttinauhan peiton ympäri. Pesin lopuksi peiton pesukoneessa pyyhkeen kanssa 40 asteen pesuohjelmalla, jotta kankaat pörhistyisivät. Kahdessa viimeisessä kuvassa näkyy hyvin millaiseksi leikattu puoli peitosta muuttuu.




Jälkeenpäin ajateltuna laitoin peittoon liian monta kangaskerrosta ja peitosta tuli melko raskas. Siksi tämä ei ehkä kuitenkaan oikein sovellu vauvalle peitoksi, mutta makuualustaksi kylläkin. Tästä viisastuneena neuvoisin tekemään peiton maksimissaan viidestä kerroksesta, neljäkin saattaa riittää. Tulos riippuu kuitenkin melko paljon siitäkin kuinka etäälle toisistaan tekee tikkaukset, ja suosittelen ehdottomasti tekemään mallitilkun! Lopputulokseen olen joka tapauksessa tosi tyytyväinen, oli tässä aikamoinen työmaa. :)

2 kommenttia: