8.4.16

Itsetehty pitsinen unisieppari

Halusin itselleni unisiepparin. Ei sillä, että sen tehoon uskoisin, vaan kun ne on niin kauniita! Olen ulkomaanreissuilla etsinyt usein sopivaa, mutta juuri sellaista kuin haluan ei ole tuntunut löytyvän. Päätin sitten tehdä sellaisen itse. Halusin tehdä omastani superhempeän, pitsisen ja täysin valkoisen. 

Idean putkahdettua päähäni, halusin tietysti aloittaa heti eikä tarvikkeita enää päässyt ostamaan. Melko luovana ratkaisuna käytin unisiepparin kehikkona muovirasian kantta, josta leikkasin keskustan irti. Hyvin toimii, enkä minä ainakaan näe siinä mitää vikaa. :) Renkaan olisi tietysti voinut tehdä esimerkiksi rautalangasta, mutta luulisin sen vaikeutena olevan saada siitä täysin pyöreä. Lisäksi pitsiliinaa ei olisi voinut pingottaa heppoiseen rautalankaviritelmään.

Alla oleva kuva on otettu jokunen viikko sitten, kun kotikonnuilla Pohjanmaalla oli vielä lunta :)



Pitsiliinan virkkasin itse. Seurasin erästä ohjetta suurpiirteisesti, jonka jälkeen virkkasin pitsiliinan kehykseen kiinni. Pitsiliinasta kannattaa tehdä melko pieni, jotta sen saa venytettyä ja pingotettua kauniisti tasaiseksi renkaan sisään. Minun omani olisi voinut olla pikkuisen pienempikin, se kun jäi hieman aaltoilevaksi reunoista.

Myös renkaasta roikkuvat koristeet piti kursia kasaan kotoa löytyneistä värkeistä. Löysin kahta erilaista reunapitsiä, jotka olivat harmikseni luonnonvalkoisia, virkkauslangan ollessa puhtaanvalkoista. Päätin koittaa vaalenisivatko ne kloriittikäsittelyssä, ja vaalenivathan ne onneksi ihan tarpeeksi! Pitsit olivat lisäksi liian leveitä, joten leikkasin ne suikaleiksi.



Halusin roikkuvista hetaleista mahdollisimman erilaisia keskenään, joten päätin vielä virkata itse pari erilaista nauhaa. Loput roikkuvista nauhoista on peräisin pikkuveljen vanhasta paidasta, josta leikkasin ohuita suikaleita ja venytin niin että reunat kiertyivät. Renkaasta olisi voinut laittaa roikkumaan myös esimerkiksi höyheniä tai vaikka helmiä, mutta päätin kuitenkin jättää omani ilman.







Siskotkin tykkäsivät tästä, eli ehkäpä teen heillekin omat. Katsotaan jos samalla kehittelisin tästä tutoriaalia. :)

4 kommenttia:

  1. Moi! Ihastuin tuohon harmaaseen virkattuun pitsiliinaan. Saisinkohan siihen jotenkin ohjetta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Oli mulla jonkinlainen ohje, jota en noudattanu tarkasti kovinkaan pitkälle vaan tein aika suurpiirteisesti soveltaen. Oon jättänyt joitain kerroksia kokonaan pois ja luultavasti joutunut sitten muuttamaan myös silmukkamääriä.

      Tässä linkki sivulle josta löysin mallin: http://anabeliahandmade.blogspot.fi/2013/02/tapete-paso-paso.html

      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista
  2. Aloitin tekemään tätä, mutta tajusin, että ei vältttämättä sovi ostamaani metallirenkaaseen (35cm, Sinooperista muutamalla eurolla. Netistäkin löytyy askartelukaupoista). Mikä on tuo sinun oman halkaisija? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole nyt tätä unisiepparia käsillä niin en pysty mittaamaan halkaisijaa. :/ Mutta muistelisin että se on vain noin 20 cm. Eli jos osaat niin sovella muutama oma kerros vielä ohjeen lisäksi :) Ja mun mielestä pitsiliina saakin olla mieluummin liian pieni metallirenkaaseen nähden kuin liian iso. Liinan saa siten kauniimmin pingotettua, eikä se jää repsottamaan mistään :)

      Poista